7/11/2012

WHEREVER YOU'RE STANDING, I WILL BE BY YOUR SIDE

shirt & bag Monki|pants KappAhl|wedges Pimkie|necklace Glitter
ring Gina Tricot


PPUUH lääh, no päästinpäs sitä vipiviimein jo vähän datanörttäilemään ja blogipäivittelemäänkin tän kaiken härdellin keskellä. Viime päivinä, tai no oikeastaan jo viime viikolta alkaen, on riittänyt (mulle melko epätyypillisesti) jos jonkinmoista sosiaalista kohtaamista ja oon tässä muun muassa vetänyt kauheeta turkuturneeta kyläilijälle toisen perään. Mutta en valita, välillä hyvä näinkin. Vaikka toisinaan (lue: useimmiten) erakkoilu vetääkin mua puoleensa vähän liiankin tehokkaasti, on myös ihanaa kun välillä tapahtuu niin paljon, ettei yksinkertaisesti ehdi murehtia ja märehtiä turhia. Oikeastaan nää viime päivät, jotka oon saanut viettää läheisten ihmisten kanssa täällä mun omilla kotikulmilla hengaillen, lukeutuvat ehdottomasti mun tänastisen kesän huippuhetkiin.


Mutta jöö enough chitchat. Tässä asua alkuviikon joltain (jälleen yhdeltä) harmaalta ja sateiselta päivältä. Leedärhoosenien pariksi pääsi Monkin rentoakin rennompi salmiakkikuvioinen läpikuultava lempparipaituli. Ja no luonnollisesti en voinut olla lisäämättä muutoin täysin mustavalkoiseksi jäävään komboon pientä väripilkkua kirsikanpunaisen pussukkabägin muodossa. Aivan kuin musta ja valkoinen eivät olisi jo värejä itsessään....mutta äh varmaan jokainen tajusi kuitenkin pointin. 
Hmmmhöm mitäsh mä nyt alkaisin telkusta kattoon. Dexter menis mutta toisaalta en ehkä uskalla katsoa tota neloskautta yksin koska John Lithgow on siinä vaan niin helevatan creepy. Valinta taitaa siis tällä kertaa kallistua lapsuuden lempparin Nannyn puolelle. HAHA kattooko kukaan teistä ikinä Nannya? Lol, seurasin fiiliksissä sitä skidinä kun se Franin nauru ja ääni on vaan jotain niin kreisiparasta (ymmärrän jos joissain herättää lähinnä ärsytystä) ja se kirkuvan räikeä pukeutumistyyli ja tukka haha! Nämä nyt ovat jo ihan riittäviä syitä sille, että mä olin/olen koukussa. Plus, aika takuuvarma hyvän mielen sarja :]


Hyvää mieltä ja öitä sinnekin kaikille. Ja anteeks nyt tämmönen kilometripostaus, jotenkin oli vaan sellai jutustelufiilis.


//Pheeew, f-i-n-a-l-l-y i've got a moment all to myself and i get to take care of my little bloggie baby as well. These past few days, well actually from last week on, have been rather busy in a social sense (which is quite atypical of me, considering i'm not really a social butterfly kinda person), and i've had the pleasure to act as a Turku city guide to my friends and family and basically i've just been spending some carefree (and rather rainy) summer days with my closed ones. Feels like i'm really, truly enjoying myself for the first time this summer actually...


But yeah, enough chitchat, this was a look for yet another gloomy and rainy day a few days ago. I paired my favorite loose diamond patterned Monki shirt with some black leather and surprise surprise, couldn't help but adding a little pop of colour with the cherry red Monki pouch bag to the otherwise black & white combo. Haha, as if black and white weren't really colours themselves....lol well you probably got the point. 
Now i'm off to watch some tellyyyy. It's either Dexter or Nanny haha, and since i'm too chicken to watch Dexter season 4 alone, i think i'll go with Nanny this time cause she makes me laugh with her crazy hair and dress sense :D And how about that laugh? Gotta love Fran Fine. 

5 comments:

nomsa mangena said...

LOVE this! especially the pants and the top :)
xoxo

Katja/Hattaraa said...

Oi Nanny oli ja on kans mun lemppareita :)

Unknown said...

your pants are the killer, cool!

Unknown said...

Nomsa: Hehe GREAT! Thanks sweet Nomsa :]

K: Jesh, se on ihan aliarvostettu sarja :D

Martina: Thank you! I kinda think they're pretty killer as well :]

melissa said...

I love this look, my first time in your blog, loving it xx
M