MI PANTZ IZ GREEN

paita GT | housut ZARA | kengät + laukku KIRPPIS | rannerengas MONKI | sormus H&M

//shirt GT | pants ZARA | shoes + bag THRIFTED | cuff MONKI | ring H&M

Terveppä terve! 

Olipas sangen puuhakas päivä tänään. Aamuiselta (tai no aamupäiväiseltä) luennolta pinkaisin suoraan leffateatterille (Finnkinon Superpäivät täytyy aina hyödyntää) ja siinä sitten uppouduttiin seuralaiseni kanssa puoleksitoista tunniksi Polttarittaret (Bachelorette 2012) nimiseen pätkään. Elokuvan jälkeisten kaffittelujen ja analysointien jälkeen fillaroin vielä kämpän kautta dancehall-reeneihin maha täynnä poppareita, jea. 

Mitä tulee päivän elokuvaan, olivat ennakko-odotukset sen osalta todella alhaiset ja no, aika railakkaasti riman alihan siinä mentiinkin. Näitä äijien kohellusleffoja (Hangover 2009, Due Date 2010) on ilmeisesti seurannut vastaavien naisille suunnattujen elokuvien buumi (esim. tätä ennen huomattavasti onnistuneempi Bridesmades 2011), johon Polttarittaretkin ilman muuta laskisin. Ja kyllä, yrityksenä ja ideana ihan hyvä osoittaa, että naiset saavat/osaavat kiroilla, puhua/ käyttäytyä roisisti ja juhlia villisti siinä missä miehetkin, mutta ei pelkillä näillä sisällöillä vielä hyvään elokuvakerrontaan ihan ylletä. Huumorin puolella Polttarittarissa mentiin (lähinnä alapääosastoon ja huumeisiin liittyvää mukaronskia läppää plus että mukana tietenkin myös pakollinen lihava henkilö, josta sitten heitetään läskiläppää) lähinnä sieltä, missä aita on matalin ja liian monessa kohtaa vaivuin naurukohtausten sijaan myötähäpeän syövereihin.

Lukuun ottamatta Kirsten Dunstia, joka ainoana raapaisi roolityöskentelyllään jotain pintaa syvemmältä, näyttelijätkin olivat melko kökköjä ja näiltä puuttui karisma sekä kyky tuoda hahmoihinsa syvyyttä tai moniulotteisuutta. En liioin myöskään pitänyt siitä, miten tyylittömästi niinkin rankoista aiheista, kuten syömishäiriöt ja itsetuhoisuus, yritettiin vääntää ohimennen (kehnoa) vitsiä, vaikka sinänsä olenkin sitä mieltä, että myös vakavista aiheista voi ja pitää laskea leikkiä, kun sen tekee oikein ja oivaltavasti. 

Ihanan Kirsten Dunstin lisäksi ainoana plussana tälle leffalle laskisin oikeastaan sen, että sen soundtrack sisälsi yhden maailman parhaimmista ja kauneimmista biiseistä (Proclaimersin 500 miles), jonka alun perin kuulin Johnny Deppin tähdittämässä lempparileffoihini kuuluvassa Benny & Joon:issa (1993). Toisaalta ärsytti, että näin mahtavaa biisiä käytettiin näinkin kakassa elokuvassa :/

Ei niin onnistuneesta valinnasta huolimatta oli ihanaa poiketa leffassa vaihteeksi kesken (arki)päivän. Ehkäpä tehokkain keino sulkea hetkeksi muun maailman menot ulkopuolelle. Täytyisi vissiin tehdä tätä useamminkin :]

//Hiya folks!

 Today was a pretty good day. It included some school, going to the movies and some whining and shaking (dancehall class). Well, actually the movie me and my friend saw (Bachelorette, 2012) was pretty lame but still, I kinda liked going to the cinema in the middle of the (school) day, it's the most effective way to get your mind off of the outside world for an hour and a half. I should do this more often :]