12/26/2012

HOLIDAY JOY FROM A LITTLE FRIEND CALLED MONKI

clutch & shirt MONKI

Tässä jokunen aika sitten ennen joulua väkersin pientä kollaasia erään lempparivaatekaupan parhaista antimista. Mulla oli syksyn mittaan kasvanut kyseiseen putiikkiin melko valtaviin mittasuhteisiin paisunut ikävä, se kun ei ole tähänkään päivään mennessä vielä Turkuun asti tietään löytänyt. Helsingissä piipahtaessani olen useimmiten pikaisella läpikulkumatkalla, joten esimerkiksi tänä syksynä visiittejä kyseiseen satumaiseen shoppailutaivaaseen kertyi nolla kappaletta. 

No siitä Monkistahan mä tässä tietysti turisen. Ei siis liene yllätys, että joulun alla Helsingin lahjaostoskierroksen lomassa askeleet lähtivät harhailemaan suunnitellulta polulta ja pian löysinkin sitten itseni hurmoksessa Monkin aletankojen keskeltä. Riemukseni huomasin, että about jokaiseen mainitsemani vielä julkaisemattoman kollaasin tuotteeseen oli läiskäisty mukava 50 rossan alennus. Eläköööön pre-joulualet! Jos en olisi ollut epäitsekkäällä muiden ilahduttamiseen tähtäävällä missiolla liikenteessä, olisi tätä tapahtumaketjua seurannut hairahdus saattanut olla hieman vakavamman sortin luokkaa. Nyt Monkista matkaan lähtivät kuitenkin vain maailman ihastuttavin printtipaita (omakustanteisena) ja (pienen suostuttelun jälkeen lahjapakkauksessa) maailman täydellisin kiiltonahkainen, kätevällä remmillä varustettu, musta kirjekuorilaukku. 

***
//Daaaaamn I've missed Monki so freakin' much. It's definitely one of my ultimate favorite stores to shop but since we don't have it in Turku (YET) my visits there aren't quite as frequent as I'd like to. Well before Christmas, while I was gift shopping in Helsinki, I just might have popped in to take a little peak of what they would have in store for us eager sale-shoppers. But they already had the Christmas sale going on in full swing, WOOHEYYY! So I decided to rescue the most gorgeous print shirt AND the most perfect black patent leather clutch for better care. I managed to persue my sis to get the clutch for me as a present and the shirt, well it came as a gift from me to.... MYSELF :P

2 comments:

Ida said...

oon itsekin kuolannut tota puseroa! pitänee siis mennä aleen hetikun flunssa on selätetty:D

Unknown said...

Hahaha jooo mun täytyy kans kyl mennä vielä uudemman kerran! :P Ja pikaisia paranemisia Ida! <3