3/18/2013

WEEKEND'S

idvaaleapörrötakki
neule/knit BIKBOK | leggarit/leggings LINDEX | kaikki muu/all the rest H&M

O-ou, aavistuksen vastavaloisiksi menivät nämä otokset, pahoittelut siitä. Joka tapauksessa, viikonloppuna tuli viihdyttyä pörrötakeissa oikein olan takaa. Satuinpa nimittäin törmäämään Porvoon Hennesillä tuohon samaiseen karvatakkiin sillä erotuksella, että väri oli musta ja hinta kymmenen euroa. HOLD ON, siis kymppi takista, joka on osoittautunut mulle kallisarvoiseksi kylmillä säillä ja jota aikoinaan jäin salaa haikailemaan nimenomaan myös mustana versiona?!? Tein kaupat. 

Nyt mä alan täysiä paniikkikertaamaan huomiseen psykan tenttiin. Persoonallisuuspsykologia on kyllä hemmetin kiehtovaa, tai no psykologia ylipäätään. Musta tuntuu, että toi tenttikirja on oikeastaan ainakin jossain määrin saanut mut tajuamaan vähän paremmin omia ajattelu-/reagointitapojani ja ehkä sillä on kuitenkin loppupeleissä enemmän merkitystä, kuin jollain kurssiarvosanalla (vaiks läpi mun on kyllä pakko päästä päästä). Joskus lukion alussa mä vielä funtsailinkin hakevani yliopistoon lukemaan psykologiaa, kunnes tajusin, että ei musta kyllä mikskään kallonkutistajaksi ikimaailmassa olisi. Hyvä kun just ja just tajuan omia aivoituksiani. Niin ja enhän mä ymmärrä matematiikasta yhtään mitään. Sekin alue kun pitäis jotenkuten haldata viimeistään pääsykoevaiheessa. Toisaalta psykologin/psykiatrin duuni olis varmaan älyttömän palkitsevaa, kun pystyisi auttamaan ihmisiä oivaltamaan erinäisiä asioita itsestään, muista ja maailmasta. Arvostan maasta taivaisiin niitä ihmisiä, jotka tällaista hommaa ammatikseen tekevät. 

***
So here's one look from the weekend which I spent in Porvoo, my good old little home town. Because of a lucky chance (or faith, whichever) I now have the faux fur coat I'm wearing in black as well, hha! Chanced upon it at H&M with a mmmaaajor discount tag and thought about how well it has served me through the most freezing winter days and how I've secretly craved for the black one as well....and headed to the counter with it. But seriously, the price was ridiculously low for a winter jacket so I don't think I went over the top with this impulse purchase.

Now I gotta do some last minute revision for tomorrow's psychology exam. I gotta say, personality psychology is pretty freakin' fascinating. I think I've even learned to understand the ways I tend to think and react to things a bit better and I'm pretty sure that's more valuable than any grade I get from the course. Back in high school I even seriously considered of becoming a psychologist but later came to my senses and dropped the idea. I mean, most of the time I can't even figure myself out so how would I manage to help others to do that? I've got huuuuge respect for people who listen to other people's problems for their living cause I just wouldn't be cut out for that. 

3 comments:

Anna Käyhkö said...

Toi viimesempi osa tekstistä oli ihan ku ois omia ajatuksiaan lukenut ! Luen tällä hetkellä samaa kurssia, ja oon ajatellut hakea yliopistoon opiskelemaan psykologiksi :D Omat fiilikset ton ammatin mahdollisuuden suhteen kans rupes laantumaan ja tuntuu ettei siitä tulis mitään :DD

Mira said...

Auuuuh miten ihana asu ja ihana outi, näytät niin jumalaiselta ja äääää miks sulle sopii pipot niin täydellisesti?!?! Oot niin rakas. <3

Unknown said...

Eikä! Haha, no mutta hauskaa että löysit kaikupohjaa mun löpinöistä :D Joo älyttömän mielenkiintoinen aihealue ja ammatti, mutta ei musta vaan olis kantamaan toisten henkilökohtaisia taakkoja, siinä olis pian omakin mielenterveys uhattuna :/

Sama homma vaikkapa lääkärin tai poliisin ammatissa, en tajua miten ihmiset kykenee pysymään jotenkin kylmähermoisina ja objektiivisina erinäisissä tilanteissa :O Vaikka no kyllähän se koulutus ja kokemus varmasti osaltaan siihen koulii... Ja eihän sitä toisaalta koskaan tiedä ellei yritä, ja jos on oikeasti aitoa auttamishalua ja paloa tohon ammattiin niin ehkä ei kannata etukäteen jo sulkea itseltään ovia ja ajatella että en mä sovi tohon ja tohon...Vaikka paraskin mä olen sanomaan :P