8/30/2013

ITEM OF THE MOMENT


Niinkuin mä olen jo aikaisemmin saattanutkin mainita, oon jo pitkään vähän vierastanut pukeutumisessa kaikenlaisia rimpsuja ja röyhelöitä sun muita vastaavia yltiötyttömäisiä systeemejä. Ei sillä, että tyttömäisyydessä sinällään mitään vikaa, se on vaan tuntunut meikän tyyli-identiteetin osalta jo kerran eletyksi ja sen jälkeen pitkälti heivatuksi vaiheeksi. Mutta mitäs mitäs, yhtäkkiä mä huomaan kattelevani noita jo jonkin aikaa muodin eturintamassa keikkuneita vekitettyjä "koulutyttöminejä" sillä silmällä. Ehkä tää on taas tätä muotimaailman taholta tapahtuvaa aivopesua, missä jo pelkkä pitkäaikainen altistuminen tietyn trendin ilmentymille jättää pysyvän jäljen tonne takaraivoon, että josko sitä mäkin... Mene ja tiedä. 
Noh, vaikka en vielä sataprosenttisesti meniskään vannomaan, että vanhoille teille eksyminen olisi mun nykyisen tyyliminän kannalta vain ja ainoastaan toimiva tai kannattava juttu, en toisaalta pidä myöskään ollenkaan mahdottomana sitä, että muutaman viikon sisällä heilun vielä täällä tyytyväisenä ruudullisessa vekkiminarissa, hha. Tai no jos nyt ei ihan niin HC sisäoppilaitosunivormu-viboihin uskalla heti sukeltaa, niin ainakin noi polka-dot- ja nahkaiset versiot vaikuttavat jo oikeasti aikas kuumottavilta ja jopa omaankin tyyliin istuvilta. Vielä kun yhdistäis sporttiseen svetariin tai suoranmalliseen T-paitaan ja buutseihin...hmmm miksipäs ei?

Mitäs tuntemuksia kyseinen "luisteluhame" sielläpäin herättää? Vai miksikä hitoksi toi "skater skirt" kääntyy järkevästi suomeksi?

***
As I might have mentioned, all sorts of super girly frills and ruffles and other cutesycutesy things like that haven't felt like my kinda niche for a long time now....Until the ultimate "girly girl" piece took over the streets and stores with the type of volume you just couldn't have managed to miss it. Yup, for my own surprise, I've caught myself fantasizing about rocking the school girl look in pleated minis, haha. Whether they come in checks, polka dots, or leather (which would be my three favorite options pattern- and material-wise) I bet the outcome would look equally fierce when combined with a sporty sweater or a boxy tee and a pair of edgy Fall boots. 

How do you guys feel about these skater minis? Personally, I still prefer maxis and bodycon pencils when it comes to skirts but there's no harm in a little change once in a while I guess...


3 comments:

Jenna said...

Tilasin keväällä ebaysta skaterhameen, mutta musta tuntuu, että se on ihan liian lyhyt :D Se on varmaan pidempi kun tuo H&M:n, mutten vaan osaa käyttää sitä. :( Pitäisi opetella!

Jenni Ahokas said...

Mää ostin just tollasen nahkahameen Hennesiltä vähän aikaa sitten ja se on niin ihana! En kylläkään vielä ehtinyt sitä käyttää..

Nomi

Unknown said...

Jenna: Haha, jooh täytyy sanoa ettei mitenkään ihan helpoimmasta päästä oleva vaatekappale noin käytännön kuin yhdistelynkään kannalta :D Mutta hei, sukkahousuthan varmasti helpottaa ton helmanmittaongelman kanssa, niihin kun joutuu taas kohta kuitenkin turvautumaan säärien paleltumiselta suojautuakseen...Jotain hyvää siis kai ilmojen viilenemisessäkin? :]

Nomi: Oooh hyvä valinta! Noissa nahkaisissa on kyllä roimasti asennetta mukana :) Ite taas sorruin viikonloppuna (shokeeraavaa kyllä) tohon Hennesin pallo-skateriin :-D Saas nähä miten meikä onnistuu sen stailaamisen kanssa!