À La Mode

MOVIE MOMENT

ALLRIGHTIE THEN.  Nyt mä prkl puhun vähän elävistä kuvista. Asia, mitä mä olen yrittänyt tässä viimeiset ööö ainakin kolmisen kuukautta saada aikaiseksi. Ja toppuuttelen nyt heti alkuun tässä, että EI HUOLTA kaikki muotimieliset, blogin painopisteet pysyttelevät kyllä edelleen vahvasti siellä tyylipuolella, mutta rohkenen vahvasti epäillä, että tuskinpa mä olen kuitenkaan täällä ainoa, joka tykkää katsella ja puhua elokuvista. Tai jos olen, niin siinä tapauksessa maailma on pahasti vinksallaan. 
Olenhan mä jo aikaisemmin täällä muutaman kämäsen leffasepustuksen julkaissut, mutta tarkoitus olisi nyt lähteä suht säännöllisesti ylläpitämään täällä uutta elokuvasegmenttiä, mikä siis käytännössä meinaa sitä, että vähintään kerran pari kuussa pyrin kirjoittelemaan jotain elokuva-aiheista, koski se sitten lempparileffojani, -näyttelijöitä ja näiden rooleja tai vaikkapa teattereihin tulossa olevia uutuuksia. JEA. 

Pistäkää vaan palautetta tulemaan jos siltä tuntuu ja toki kuulen myös mielelläni teitin omia näkemyksiä. Se on nimittäin kuulkaas nyt vaan sillälailla, että jos mä jostain aiheesta muodin lisäksi mielelläni juttua väännän, niin leffoista, kuten ainakin jotkut varhaisimmat  seurailijat täällä ovat jo saattaneet huomata, heha.

Oukkidoukki, jjjajaja ekana vuorossaaaaa... *drum rolls*

ELOKUVA: VELVET GOLDMINE (1998, ohj. Todd Haynes) 

genre: draama

rooleissa mm.: Ewan McGregor, Christian Bale, Toni Collette, Jonathan Rhys Meyers, Eddie Izzard, Noteeraukset: Cannesin Kultainen Palmu -99, Bafta -99, Oscar-ehdokkuus -99

"Although what you are about to see is a work of fiction, it should nevertheless be played at maximum volume"

http://www.papermag.com/2011/12/todd_haynes_velvet_goldmine_on.php

Mitä, hä, tä?:  

Eletään 1980 -lukua kun brittireportteri Arthur Stuart (Bale) saa komennon selvittää, mikä 70-luvun palvottu ja rajoja rikkonut glamrock -legenda Brian Slade (Rhys Meyers) oikein oli/on miehiään. Tämä hylkäsi parrasvalot uransa huipulla vuosikymmen aiemmin muun muassa lavastettuaan oman murhansa konserttilavalla. Selvittäessään Sladen taustoja ja yrittäessään murtautua tämän huolella rakennetun tähti-imagon taakse Arthurin mieleen tulvii jo taka-alalle painettuja muistoja tämän omista glamrockin ja glitterintäyteisistä teinivuosista. 
Sanoisin kuitenkin, että tässä räiskyvässä glamrockpläjäyksessä löyhähköä juonenkuljetusta merkittävämmin korostuu ennen kaikkea tietyn musiikkigenren, siihen kytkeytyvän elämäntyylin ja alakulttuurin sekä ajankohdan hengen taitava ja autenttisen oloinen kuvaaminen. Myös se, miten vahvasti musiikki ja identiteetti kytkeytyvät toisiinsa nousee teemana melko vahvasti esille.

Mä itse törmäsin kyseiseen leffaan sattumalta parisen vuotta sitten pahimman McGregor -villitykseni (kun tarpeeksi hullaannun jostain näyttelijästä, mun on pakko etsiä käsiini kaikki  leffat, joissa kyseinen tyyppi esiintyy) aikoihin. Bongasin Velvet Goldminen jostain YouTuben syövereistä ja olin että jahas mikäs se tää on, ja päätin katsastaa, tosin ärsyttävästi kymmenen minuutin pätkiin pilkottuna, sekä raivostuttavan hitaalla ja tökkivällä nettiyhteydellä (damn you mokkula >:/). Mutta kyllähän se kärsivällisyys lopulta kannatti. Ihmettelin vaan, että kuinka hemmetissä mä olen elänyt kaikki nämä vuodet tyystin pimennossa ja tietämättömänä tällaisen leffahelmen olemassaolosta? No ehkä siksi koska olin elokuvan ilmestyessä noin yhdeksänvuotias, joten luultavasti pidin tuolloin jotain Spice Worldia vähintään mestariteoksena. Mutta mä rakastankin tehdä juuri tällaisia "uusia" leffalöytöjä, jolloin tuntuu kuin olisi onnistunut löytämään kauan kadoksissa olleen aarteen... :]

Muutama osa-alue, jotka nostaisin tämän elokuvan kohdalla erikseen esille:

Roolityöskentely:
Aika harvassa leffassa on näin mmmieeeeletön näyttelijäpoppoo. Huomaa, että rooleihin on heittäydytty täysin antaumuksella ja itseään on pistetty likoon satakymmenenprosenttisesti. Rhys Meyers yksinkertaisesti loistaa kukkoilevana Brian Slade a.k.a. Maxwell Demonina ja McGregor vakuuttaa hieman kiellettyjen aineiden huuruisena jenkkirokkari Curt Wildina. Myös näyttelijätärlemppareihini kuuluva Toni Collette sekä Christian Bale tekevät vaivattoman oloisesti perusvarmaa, uskottavaa roolityötä.

http://www.youngandinnocent.eu/sites/default/files/tumblr_m75gupB42e1r9mivvo1_500.jpg

http://static.wetpaint.me/network/ROOT/photos/630/velvetgoldmine-1805544940527989188.jpg

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgd9d8mYPGj8HTefPyHPvB2FhUg2pS8N7GLGXok-yL1n7Ac7aez7mQ2Y9TpCwUBOEQmRSUZjj246AsmU_sN4sOXnV18nHQ2BuQBxlQJDGAIRPwGsyHcI3oY-QM4iz340Cbu-rKydXenyPi3/s1600/velvet+goldmine4.jpg

Soundtrack: 
Noh, Musiikki ansaitsee ILMAN MUUTA aivan ehdottomasti erityismaininnan, näytteleehän se kuitenkin tässä elokuvassa tarinan ja henkilöiden ohella tavallaan yhtä pääroolia. Hyvän soundtrackin tunnistaa yleensä siitä, että rakastut elokuvan joka ikiseen biisiin niin paljon, että leffan katsottuasi soitat niitä vielä kuukausikaupalla repeatilla, riippumatta siitä, kuunteletko edes kyseiseen genreen kuuluvaa musiikkia noin ylipäätään. Mä en nimittäin oikein voi tunnustautua miksikään varsinaiseksi rokki- saatika sitten glamrock-diggariksi, ja omat musiikkimieltymykset tulevatkin aika eri maailmoista. Se ei silti vaikuta mitenkään siihen, että Velvet Goldmine on täynnä toinen toistaan mahtavampia biisejä. Ja vielä mahtavampia lavaperformansseja. Muun muassa McGregorin esittämän Curt Wildin melkoisen riehakas, lievästi sanottuna provosoiva keikka millä lie hippifestarilla on ehdottomasti yksi leffan huippuhetkistä. Ja ehkäpä yksi parhaista roolihahmon elokuvasisääntuloista, mitä on ikinä tehty, ahaha. Ja huom. miekkonen laulaa muuten itse, kuten myös lahjakas Rhys-Myers tiettävästi ainakin muutaman biisin.

http://images.fanpop.com/images/image_uploads/Velvet-Goldmine-velvet-goldmine-689867_768_576.jpg

Puvustus( /kuvaus ja yleisilme):
Miten on, nappaako tämänhetkisen massamuodin nahkaa, metallinhohtoa, paljetteja, kimalletta ja muita krumeluureja sekä platform -korkoja tyrkyttävä tarjonta? Niitä olis tässä pätkässä meinaan tarjolla yllin kyllin, ja vielä sopivasti ilahduttavan överiksi vedettynä :P  Hauska huomata, että vaikka trendit ovat toki kehittyneet ja niitä sovelletaan tänä päivänä huomattavasti hillitymmin (luojan kiitos), ei loppujen lopuksi juuri mikään ole järin radikaalisti muodin saralla muuttunut. Paitsi puvustukseltaan, elokuva on noin muutoinkin visuaaliselta ilmeeltään ja paikoin omaperäisine kuvaustyyleineen ilo silmälle. Omaan silmään pistää ainakin toistuva hassu "zoom in" -efekti eli äkkinäinen zoomaus henkilön kasvoihin, jota melko harvoin nykyään näkee valtavirran leffassa. Ehkä ennemmin joissain television saippiksissa tilanteen tai tunteen dramaattisuutta alleviivaamassa :D
Ja hei KAMAAN, Jonathan Rhys Myers, Ewan McGregor ja Christian "Batman" Bale tolppakoroissa ja glittermeikeissä--> musta jo ihan riittävä peruste katsastaa tämä.

" Style always wins out in the end."

Erityistä: 
Vaikka kyseessä onkin puhtaasti fiktiivinen elokuva, henkilöhahmoihin on melko selkeästi ammennetu inspiraatiota (niin ulkonäön kuin esimerkiksi lavaesiintymisen kohdalla) tosielämän musiikillisista esikuvista. Kameleonttimainen Brian Slade muistuttaa sangen erehdyttävästi erästä David Bowieta ja  Curt Wildin kohdalla kyseessä on ilmeisesti jonkinlainen sekoitus Iggy Poppia ja Kurt Cobainia. 
Lisäksi elokuvassa esiintyy useita, ilmeisesti myös joitain todellisiltä henkilöiltä lainattuja, lausahduksia ja sitaatteja (esimerkiksi oman aikansa luovaa neroa Oscar Wildea siteerataan muutamaan otteeseen), jotka kommentoivat ja kiteyttävät melko ajattomasti ja ajatuksia herättävästi muun muassa tähteyden, imagon, julkisuuden ja musiikkibisneksen kaltaisia ilmiöitä. 

Kenelle:
Glamrock- ja Bowie -fanaatikoille, retroilijoille, mutta myös kaikille visuaalisesti mielenkiintoisia ja näyttäviä leffoja sekä vakuuttavia ja mieleenpainuvia roolisuorituksia arvostaville elokuvankatselijoille. Ainiin ja Placebo -fanit huomio: bändi vilahtelee myös pienoisessa sivuosassa. 

"The secret of becoming a star is knowing how to behave like one."

ÄÄÄÄ ENNNN KESTÄ. Toi traileri on jo itsessään niin hyvä, että melkein tekis mieli pistää leffa pyörimään........

Mutta sen sijaan mä taidan nyt luovuttaa ja kömpiä SpongeBob lakanoihini. Toivottavasti nyt joku sai tästä jotain irti. Olisin mä halunnut liittää tähän vielä vaikka mitä kuvia ja kaikkia biisejä jajaja varmasti paljon kaikenlaista jäi sanomattakin, mutta mä olen oikeasti hinkannut tätä postausta nyt jo sen verran iänikuisuuden, että mieli tekis jo kovasti painaa tota julkaise -painiketta. Jos uteliaisuus kovasti heräsi, niin tämän sekavan selostuksen lisäksi apuunne rientää vanha kunnon wikipedia --> http://en.wikipedia.org/wiki/Velvet_Goldmine Tuolta löytyy myös elokuvan soundtrackin biisilista artisteineen.

Hyvää yötä ja mieluisia unia

:]

//I apologize, there's no translation...yet. It's just that being so critical about my own writing, it took me ages to even get this written in finnish and so translating it would have taken another decade of me :/ And i really needed to get this done. I'm just talking about one of my favorite films, Velvet Goldmine. I'll add the whole translations later on, okay? If anyone's even interested to hear about it? 

Must get some sleep now....

Nightie night!