8/18/2013

F/W 2013: SAY IT WITH FLOWERS


Jep, kuten viime postauksessa jo aihetta hieman sivusinkin, alkamassa on syysmuodin saralla varsin villisti kukkiva kausi, ainakin mitä on näytöskuviin ja ketjuliikkeiden antiin uskominen. Kuten muutkin trendit, nousevat kukkakuosit toki aina ajoittain uudelleen pinnalle, tällä kertaa ehkäpä kuitenkin aikaisempaa tummemmissa ja kohtalokkaammissa sävymaailmoissa. Mitään maalaisromanttisia Pieni talo preerialla -viboja kun eivät ainakaan noi Givenchyn näytöksen asukombot varsinaisesti mussa herätä. Liiallisen hempeilyn välttää yhdistelemällä kukkasia raffimpiin elementteihin, kuten vaikkapa nahkaan, läpikuultaviin matskuihin tai ylisuuriin ja poikamaisiin leikkauksiin. Ite diggailen erityisesti noita suurilla kukilla kuorrutettuja bomber-pusakoita, joita on tullut vastaan jo muun muassa Zaran ja Ginan syysuutuuksissa. 
Mitäs ajatuksia kyseinen trendi teikäläisissä herättää? Henkilökohtaisesti kukkakuosit eivät ehkäpä kuulu ihan sinne mun lemppariprinttien kärkikastiin, mutta kyllä mä nyt sanoisin, että täytyy sieltä kaapista sentään edes yks kukallinen paita, takki tai housut vähintäänkin löytyä!

Ps. Kuka bongas edellisestä postauksesta tutun takin katutyylirivistön oikeanpuolimmaisen tytsyn päältä? Tietysti oli pakko sisällyttää se tähän, heha.

***
As I already mentioned in the previous post, flower prints were pretty well represented in several of the designer's F/W -13 collections which has led to high street stores now filling up with jackets, tops and trousers covered in big and bold florals. Instead of sweet and romantic though, this season the aim is to go for a slightly darker and more dramatic look. To tone down the possible Little House on the Prairie-vibes, pair up the florals with leather, sexy sheer materials or oversized and boyish cuts. 
Can't really say that florals belong to my personal print favorites but must admit that Givenchy show got me a little excited about the whole "flower boom" again... :)

Ps. Check out the jacket the girl on the right is wearing in the streetstyle pics...look familiar? Haha. 

runway photos: style.com (Givenchy, Fall rtw)
streetstyle photos from left to right: Stockholm Streetstyle, Street Peeper, The Locals

1 comment:

Henna X. said...

Multa löytyy yks kukkakuosinen takki tämän vuoden keväältä, jota ei ole tullu kauhemmain käytettyä. Nythän onki sitten 'hyvä syy' pistää taas käyttöön. :)